Ja taas nahkatukkainen ystävämme oli lentokentällä. Kohteena oli tällä kertaa maailmankaikkeuden sijaan Berliini ja aikaa vuoden sijaan kaksi päivää. Ja kaksi yötä.
Peukaloinen oli niin fiiliksissä kentällä! Vartin päästä pääsisi koneeseen ja kahden tunnin päästä hän kohtaisi vanhan tuttavansa, Berliinin, neljännen kerran.
Mutta voi skandaali.
Juuri kun oli aika esittää boarding pass ja mennä siihen putkiloon, jota pitkin pääsee koneeseen, kuulutettiin että Berliinin Tegelin kentän kiitoradat on jäässä, eikä yksikään kone pääse laskeutumaan eikä lähtemään sieltä. Arvioitu uusi lähtöaika oli viiden tunnin päästä.
Peukku oli ihan että voihan Force Majeure! Hän kuitenkin hillitsi hermonsa, hengähti syvään ja ajatteli että oikeastaan kaikki on hyvin. Kentällä on lämmin, ravintoloita ja kyllä se Berliini vielä siellä olisi viiden tunnin päästäkin. Ja sitten, 50 minuutisen, aina niin trendikkään lentokentällähengailun jälkeen tapahtui loppiaisen ihme: Berliinin kenttä avattiin ja pääsimme lähtemään. Siis hei vaan tunnin myöhässä! Peukku oli ihan et onpa über jees!
Ich bin eine Bierliner!
Perillä Peukaloistamme odotti vuodentakaisen Laosin reissun aikainen tuttu saksalaissormi Sorminen. Ilta jo hämärsi ja yhdessä nämä kaksi nivelelintä suuntasivat Mitten (the kaupunginosa Berliinissä) baareihin. Erinäisten tuopposten, olusten ja kaljojen voimaannuttamana Peukaloinen tajusikin jo viisastuneensa niin että ajattelikin kuin Kennedy:
- Ich bin eine Bierliner!
Eine
Weißbierliner!
Itävallatonta poikamiestä tapaamassa
Seuraavana aamuna Peukku suuntasi katsastamaan näyttelyä eräästä itävaltalaista alkuperää olevasta Johtajasta Deutsches Historisches Museumiin. Näyttely kertoi tylyn totuuden siitä, miten poliitikko lupasi, kansa halusi uskoa ja ojasta jouduttiin allikon kautta toiseen maailmansotaan. Kammottavaa tuhoa muutamassa vuodessa. Vaikuttava näyttely. Yksityiskohtaista materiaalia. Surullinen aikakausi.Nefertiti Sotakammotusten jälkeen Peukku kaipasi kauneutta. Jotakin ikuista, joka puhdistaisi mielen äskeisen näyttelyn rumista kuvista. Oli aika suunnata Neues Museumiin katsastamaan Miss Universumia vuosimallia 1351–1334 ennen ajanlaskumme alkua. Koska tuolloin ei Canon vielä valmistanut digikameroita massatuotannolla, on tämä aikakautensa kaunotar ikuistettu veistostaiteen keinoin.
Neues Museumin kuuluisin teos esittää faarao Ekhnatonin kuvankaunista vaimoa, Nefertitiä. Peukaloinen aivan hämmentyi teoksen edessä. Vaikka Nefertitiltä puuttuukin toinen silmä, omaa veistos käsittämätöntä kauneuden, eteerisyyden ja ikuisuuden mystistä voimaa. Valokuvausta ei sallittu mutta mielikuvaus on sitäkin voimakkaampi: Nefertiti on ylväs muttei ylimielinen, kaunis mutta todellinen. Kun kaipaat elämääsi jotakin kaunista, mene ja näe hänet.
Exit through a giftshop
Kahden historiallisen henkilön kohtaamisen jälkeen Peukaloinen kaipasi jotakin nykyaikaista. Jotakin kevyttä. Jotakin siistiä! Peukun talsiessa kohti hostellia, huomasi hän pienen kujan, jonka seinät oli täynnä graffitteja. Ei töhryjä, ei tägejä vaan katutaidetta. Ja kappas vaan kujan päässä oli pieni leffateatteri, jossa oli juuri alkamassa leffa Banksystä. Peukku oli ihan että just näin! Leffassa nimeltä Exit through a giftshop Banksy-herra seinämaalariystävineen vastaiski street artin kaupallistumista vastaan. Mutta mitenkö? Noh sen näet vain tsekkaamalla otsikon rainan. Tsek it aut, mään.
Alamaailma tutuksi!
Oli reissun viimeinen aamu. Peukaloisen saksalaistuttu vinkkasi, että Berliinin alla sijaitsevat, toisen maailmansodan aikaiset bunkkerit olisivat näkemisen arvoisia. Peukku otti neuvosta mummon ja suuntasi U-bahnin Gesundbrunnenin asemalle, josta kierros starttasi.Ja wau. Vaikka maanalaista tunneliverkostoa, makuuhuoneita, kokoustiloja, vessoja, tuuletuskanavia ja muita bunkkereita köpöteltiin läpi kokonaista 90 minuuttia, näki sormi-sankarimme verkostosta vain pienen osan. Se kuuluisin, jossa itse Saksan tuolloinen viiksistään ja tervehdyksestään tunnettu johtaja majaili, on tuhottu. Mutta onneksi jäljelle on jätetty muita salakäytäviä, jotka avaavat toiseen maailmansotaan valmistautumista ja sen aikaista filosofiaa ihka uudella tavalla. Peukku suosittaa.
Peukun toi koto-Suomeen kaikkien lentokoneiden äiti, Air Balticin Fokker 50. Tämä Mother Fokker olikin aikamoinen kokemus. Potkurit surrasi korvat tukkoon ja asteita sisällä oli about saman verran kuin ulkona. Perillä lentoemo kuulutti: "Welcome to the Vantaa airport of Helsinki." (suomennos: "Tervetuloa Helsingin Vantaa-lentokentälle!")
Peukkuhan siinä ihmettelemään että näinkö kahdessa päivässä oli nimi muuttunut. Oho. Mutta eniveis ja enikeis, täällä sitä siis taas peukaloidaan!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.