Tässä kohoaa Rinjani-vuori. Se on Lombokin saarella Indoissa. Peukaloinen ja amerikkalainen Etusorminen suuntasivat sinne kahden päivän trekille. Mukana menossa olivat opas Adi sekä kaksi kantajaa, jotka roudasi meidän teltat, makuupussit, sapuskat ja rinkat kahteen kilsaan.

Alku oli hieno. Päivä aurinkoinen. Ja olo hyvä. Alkoi jalkojen nostelu yli juurakkojen & kivien, läpi pölyisten polkujen kohti 2600 metrissä olevaa Rinjanin huippua. Siellä meitä odotti laavaa sylkevä pieni tulivuori seka iso kraaterijärvi.

Ensimmäiset metrit sujuivat hauskoissa merkeissä. Naureskelimme sherpojen kokkaaman lounaan aikoihin hassuille tee-mukeille, vitsailimme miten perillä poseeraisimme vuorenvalloittajamaisesti ja laskimme leikkiä oppaamme nimellä. Adi-Ladi-Dadi-Trekking Buddy. Ja sehän rimmaa!!

Kaiken kaikkiaan ekan päivän käpyyttelyyn oli varattu 9 tuntia.

Noin puolivälissä matkaa, juuri siinä kohtaa milloin oli liian myöhäistä kääntyä takaisin, liittyi ryhmäämme Peukkusen vihulainen, hankala herra Mahanen. Se vaati lisätaukoja. Usein. Matkanteko hidastui mutta pääsinne kuin pääsimmekin yöpymispaikalle ennen pimeää. Peukkuskan yö sujuikin sitten rattoisissa merkeissä puskissa hankalan herra Mahasen juttuja kuunnellessa. Lisätietoja kaikille halukkaille täältä: www.didyouknowthatfoodcangosofastthroughyou.com

Aamulla, hankalan herra Mahasen jutuista väsyneenä, alkoi vuorelta maan pinnalle laskeutuminen. "Slowly, Slowly" kuten Adi asian ilmaisi. Hankala herra Mahanen vaati taas ekstrataukoja. 5 tunnin vuoreltalaskeutumisen jälkeen olimme vihdoin alhaalla. Jeah! Tuumasi Peukkunen ja herra Mahanenkin oli vihdoin hiljaa.

Peukku päätti suunnata amerikkalaisen Etusormisen kanssa hankalaa herra Mahasta lepyyttelemään pienelle ja rauhalliselle Gili Air -saarelle. Matkanteko hieman jännitti sillä herra Mahasen vaatimia taukoja oli mahdotonta pienessä moottoriveneessä pitää. Kaikkien yllätykseksi herra Mahanen oli vaiti. Peukkustakin alkoi taas hymyilyttää. Tässä Lombok jää ja Air lähestyy.

Perillä Airilla edessä oli bingalowin valinta. Rinkkojen kantaminen paikasta toiseen ei houkuttanut kahden trekkipäivän rääkkäämiä jalkoja. Niinpä Peukku, amerikkalainen sekä hankala herra Mahanen valitsivat menopelikseen paikallisen taksin - hevosvankkurit. Ne veivät meidät meren rannalla oleville bungaloweille.

Valitsimme kaksikerroksisen bungan. Alakerrassa kylppari ja terassi, ylhäällä makkari ja partsi, josta Peukku nappasi oheisen kuvan. Merinäköala ja puutarhanäköala olivat hankalalle herra Mahaselle liikaa. Hän otti ja häippäsi emmekä enää kuulleet hänestä. Ja sehän on aikas jees juttu.

Air on pieni saari. Sen ympari kopottelee tunnissa. Alkuasukkaita saarella on noin tuhat ja meita turismoja muutama kymmenen. Saarella ei ole autoja tai moottoripyoria. Taalla on pari ravintelia ja meno on melko rauhallista - onhan nyt ramadan.

Visiteerasimme eilen ihan x-tempore viereisissa bungaloweissa. Niissa on makeaa vetta suihkuissa! Se on sen verran siisti juttu et vaihdoimme naapuriin tanaan aamulla. Taa meidan uusi paikka on ainut paikka koko saarella, jos ei tartte suihkutella suolaisessa vedessa. Luksusta. Ja taas huomaa miten pieni asia, jota Suomessa ei olisi osannut edes ajatella, sai hyvalle tuulle. Ehka hiustukkokin selviaa makealla vedella eika Peukkuskasta tule rastafaria.