Borobudur in iso buddhatemppeli Indoissa Jaavan saarella lahella Yogyakartan kaupunkia. Temppeli on oikeestaan rauniot, jotka on entisoity ja nyt siel ramppaa turistia ja pyhiinvaeltajaa vaisk kui paljo. Oltiin siel eile Peukaloisen ja 3 muun reissaajan kans. Tuntu silt et me oltii se nahtavyys eika se temppeli. Kohotitko juuri kulmakarvojasi? Selitys tulee tassa:

Temppelis on kolme kerrosta. Desires, meditation ja nirvana. Aloitettiin pohjalta eli haluista, sit kaveltii rappuset seuraavalle tasolle eli meditaatioon ja sielt kivuttii portaat nirvana-tasolle, jos piti hieroo buhhda-patsaan jalkoi (miehet kasii) ja toivoa. Aika maallista touhua siel nirvanas siis on. Sit mul oli sellanen ennakkokasitys et nirvanan saavuttamiseen menee vuosia. Tonne kipusi kolmes minuutissa. Nirvana. Been there, done that.

No mut takas itse asiaan eli miksi me turistit oltiin nahtavyys. Ku ruvettii menee alaspain huomattii et Nirvanaan oli kiivenny noin 200 koululaista, 10-14 v. Sit se alko. Jokainen halus ottaa meist kuvan. Poseerattiin kaikki 4 reissaajaa eri koululaisryhmien kanssa. Hassua ajatella et jonkun mielest eurooppalainen oon eksoottisen nakoinen! Niiden mielesta myos aurinkolasit oli hassuja. Kukaan paikallinen ei kayta niita.  Noh sit niil oli joku kouluprojekti, jos niiden piti haastatella enkuks native speakereita. Niille kelpasi kyl suomalainen, hollantilainen, sveitsilainen ja norjalainenkin. Kysymykset oli tasoa "whats your name?" "where are you from?" ja "why are you here?" Odotin sita legendaarista lemmikkielain-kyssaa mut sita ei tullu. Im shocked! Laskeskelin et vastailin n. 25 koululaiselle. Aikaa meni puoli tuntia. Niit tuli vaan koko ajan lisaa. Ja kaikki halus vastauksii ja valokuvia. Loppujen lopuksi piti vaan rynnia koululaismassojen lapi omalle minivanille. Ja kieltaytyy valokuvista ja haastatteluista. Mita tasta opimme? Turisti on nahtavyys.